Ma 19 Hel 2007
![]()
Puuh. Sinne meni. Nimittäin kustantajalle liittari, josta kuoriutuu syksyllä romaani. Juuri nyt olen lievästi sanottuna kyllästynyt romaanihenkilöihini, senkin uniini ryömivät nahkiaiset, ja eri helpottunut, että pääsen heistä eroon. Hmm, no vähän pihkaannuin yhteen heistä. Ehkä välimme normaalistuvat kunhan aikaa kuluu.
Ensimmäiset tyhjyyden täyttämiseksi keksityt sijaistoiminnot ilmaantuivat myös. Tein kirjahyllyissäni suuren hujauksen, joka olisi pitänyt toteuttaa aikoja sitten. Eli erottelin pojat miehistä, runot proosasta, ja hyllytin ne erikseen. Lisäksi järjestin runokirjat väriperiaatteella. Selkämyksen värin mukainen hyllytysperiaate on nappis tapa pistää runous järjestykseen. Ehkä teen saman muillekin kirjoille.
Niin, ja sitten olen järkkäämässä tätä.