Kylmyydestä kylmyyteen ovat talvet

lumikirjat.jpg

“…, muistojemme puhe on tärkeää. Me olemme lähteneet talvitorille, ja tiedämme hyvin, etteivät talvet ole jokaisessa kaupungissa samanlaisia”, kirjoittaa Jyrki Pellinen kokoelmassa Niin päinvastoin kuin kukaan (1965).

Joulunjälkeinen on hiljaista kirja-aikaa. Eikö tosiaan mitään, missään? No sen verran raportoitakoon, sieltä toisenlaisesta kaupungista, että verkkolehti Kiiltomadolle myönnettiin Vaaskivi-palkinto. Kirjaamo kävi julkaisun toimittajan ominaisuudessa Tampereella pokaamassa palkintoa päätoimittaja Karo Hämäläisen kanssa. Kukkia, mitali ja rahaa. Tilaisuus pidettiin Elävän Kirjallisuuden Festivaalin yhteydessä, jossa oli muutenkin kivaa.

Blogistanissa edes tapahtuu, uusia tulokkaita nimittäin. Sammatin Kettu on aloittanut raportoinnin kartanoltaan, näin.

Talven taittumiseen on vielä viikko ja vähän yli. Se tapahtuu perinteiseen tapaan Nuoren Voiman Liiton Talvipäivässä lauantaina 27.2. Kulttuuriareena Gloriassa. Kirjaamo osallistuu. Sinäkin.

0 Responses to “Kylmyydestä kylmyyteen ovat talvet”


  • No Comments

Leave a Reply