Leif Salmén

Alas_Akropoliilta.jpg

Antti Blåfield kirjoittaa 26.4.2008 Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Leif Salménin esseekirjasta Alas Akropoliilta. Minulla on sattumoisin sama kirja kesken, joten luin tekstin kiinnostuneena.

Blåfieldin tulokulma on yhteiskunnallinen, hän muistaa Salménin politiikan toimittajana ja vasemmistolaisena. Alun kohteliaisuuksien jälkeen hän tölvii Salménia ja vasemmistoälymystöä elitismistä. Ansioksi Blåfieldille suotakoon, ettei hän sentään käy Salménin kimppuun sillä perusteella, että mies joskus kuului SKP:n vähemmistöön eli ns. taistolaisiin.

Blåfield on monessa oikeassa. Vasemmistolaisten yhä viljelemillä abstrakteilla yksinkertaistuksilla ‘uusliberalismista’ ja ‘globalisaatiosta’ hämärretään näkyvistä ihmiskunnan ongelmien monisyisyys. Puhumattakaan siitä ristiriidasta, että kannetaan huolta maailman köyhistä, muka, ja samalla kannatetaan kotimaista teollisuutta ja maataloutta suojelevaa protektionismia. Se on varmin este ns. kolmannen maailman ihmisten nousulle köyhyydestä.

Minä sen sijaan suren sitä, ettei Salmén enää kirjoita runoja. Kulttuuriesseet ovat mukavaa luettavaa, mutta eivät vedä vertoja runoille tai romaanille. Rinnakkain Alas Akropoliilta -teoksen kanssa luen Salménin runokokoelmaa Ikoni (1988). Siinä on verta ja vauhtia moninkertaisesti esseisiin verrattuna.

6 Responses to “Leif Salmén”


Leave a Reply