Pe 30 Tam 2009
Harmi. Iso harmi. Vasta isosti myöhässä osuu silmiini uutinen Skotlannin kansallisrunoilijan Robert Burnsin 250-vuotispäivästä. Ja suureksi ihmeeksi luen sitä juhlitun Suomessakin. Pippalointiin kuuluu, tietysti, haggisin maiskuttaminen. Siis skotlantilaisen sisäelinmössön, joka on kipeän hyvää.
Herää kysymyksiä. Miksi tämä minua kiinnostaa? No siksi, että asuin ja opiskelin Edinburghissa 1990-luvulla. Söin haggisia melkein päivittäin (sitä tarjottiin yliopiston ruokalassa, halvalla).
Asiat monimutkaistuvat yhä, koska nykyään en syö lihaa. En tiedä mitä tapahtuisi, jos tekisin nostalgiamatkan Skotlantiin. Suhteeni haggisiin on samantyyppinen kuin ovat välini synkän (mustan makkaran) kanssa. Jos joskus eksyn Tampereen kauppahalliin, syön sitä pätkän. Niin se vain menee, perinne painaa. Anteeksi eläinkunta, ja kaikki.
31. tammikuuta 2009 kello 13.21
Kuulin jostain että on myös vegehaggista. Vaikea kuvitella, joskaan en ole oikeaakaan koskaan maistanut.
31. tammikuuta 2009 kello 15.51
No juu, vähän oudolta kuulostaa, mutta samalla toiveikkaalta…
2. helmikuuta 2009 kello 14.00
Kiitos! Siis Jukalle ja Lauralle jotka ovat henk.koht. minua valistaneet, notta on olemassa ei vain kasvis- vaan myös vegaanihaggista!
http://allrecipes.com/Recipe/Vegetarian-Haggis/Detail.aspx
http://www.veg-world.com/recipes/haggis.htm
Eikun hommiin siellä Tampereella. Kehittäkääpä vegeversio synkästä, niin ei tarvitse ex-tamperelaisen joutua kiusauksiin vanhassa kotikaupungissa käydessään. Ei luulisi olevan vaikeaa. Musta makkarahan on ryynimakkara, eli suurimmaksi osaksi ryynejä ja jauhoja jo nyt.
4. helmikuuta 2009 kello 16.29
Haastoin sut meemiin, tsekkaa blogini.
5. helmikuuta 2009 kello 9.52
Äh, Pasi, käyttämäni WordPressin versio on sellainen, ettei siinä voi käyttää isoja kuvia, vain noita pikkuisia. Ei siis onnaa.