Syystä tahi toisesta kirjailijoita pyydetään kommentoimaan ja laukomaan mielipiteitä asiasta ja toisestakin. Eilen olin MTV3:n järjestämässä Suomiareenassa. Minua ennen äänessä olivat pääministeri M. Vanhanen, eläkeläinen P. Lipponen ja teollisuusjohtaja A. Brunila.
En kuulu George Walker Bushin tai Jacques René Chiracin fanittajiin. Mutta kun näiden ukkojen puhetta kuulee, on pakko myöntää että he osaavat puhua – oli heidän puheidensa sisällöstä mitä mieltä tahansa.
Suomessa ovat hyvät puhujat harvassa. Pääministerin eilinen rykäys oli haukotuttava, tasainen pötkö virkamiesmäisiä lauseita; mitään siitä ei jäänyt mieleen. Samaa koski Lipposta, hajanaista höttöä ja näennäishauskoja irtoheittoja eri suuntiin. Kummallakaan ei tunnu olevan vähäisintäkään retoriikan tajua. Tai heidän puheidensa kirjoittajilla. Brunila oli aavistuksen parempi.
Näillä leveysasteilla on tavattu väheksyä etelänmiesten ja -naisten suulautta, jörriköitä ja murahtelijoita arvostetaan. Miksi ihmeessä?
Jotain pitäisi asialle tehdä, tai demokratia ajautuu kriisiin. Kukaan ei jaksa nykyistä poliitikko- ja virkamiespäpätystä minuuttia kauempaa kuunnella jos ei ole pakko. Parhaiten oppisi matkimalla ja varastamalla. Suomen kouluissa ei juuri enää latinaa lueta, toisin kuin ainakin Ranskassa. Jos on vaikka tämän ukon puheiden äärellä puuhannut, tietää miten sanoilla ihmisiin vaikutetaan.
Lisäys 23.2. Omaa puhettani olen jäävi arvioitsemaan, siitä kiinnostuneet katselkoot & kuunnelkoot sen täällä.
“Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? quam diu etiam
furor iste tuus nos eludet? quem ad finem sese effrenata iactabit
audacia? Nihilne te nocturnum praesidium Palati, nihil urbis vigiliae,
nihil timor populi, nihil concursus bonorum omnium, nihil hic munitissimus
habendi senatus locus, nihil horum ora voltusque moverunt? Patere tua
consilia non sentis, constrictam iam horum omnium scientia teneri
coniurationem tuam non vides? Quid proxima, quid superiore nocte egeris,
ubi fueris, quos convocaveris, quid consilii ceperis, quem nostrum
ignorare arbitraris? O tempora, o mores!”
Tämä puhe on dynamiittia: retorinen kysymys toisensa perään kuin heittäisi löylyä, joka saa kuulijoiden kiukun kihisemään. Seitsemän kysymystä vielä sinetöidään huutomerkillä: oi aikoja, oi tapoja!
Ja Catilina saa kyytiä.
Pääpointtina siis löysät puhujat.