Tätä ei usein tapahdu. J. Tontti jättää kirjan kesken. Minkäkö? Monika Fagerholmin Amerikkalaisen tytön (Teos 2004). Olen velvollisuusihminen ja noin yleensä luen loppuun sellaisetkin kirjat, joista en erityisemmin innostu. En muista tätä ennen jättäneeni kesken kuin jonkun Tuomas Kyrön kirjan. Nyt kuitenkaan en löydä mistään jaksua jatkaa Amerikkalaista tyttöä sivun 100 jälkeen.
Kirja on ylen ylistetty. Sai mm. August-palkinnon. Iso joukko fiksua väkeä pitää siitä. Onko vika siis minussa? 100 sivun perusteella kokemukseni on, että teksti viuhtoo sinne sun tänne ja mistään ei oikein tule mitään. Onnekseni Jarmo Papinniemi on samaa mieltä, täällä: ”Minun makuuni romaani on, lyhimmin ilmaistuna, teennäinen ja tekosyvällinen.” Olen samaa mieltä, mutta voi olla että luovutin liian helposti ja siksi kuulisin mieluusti onko vastakkaisia mielipiteitä (ja perusteluja).
Itse olen joskus 10 vuotta sitten pitänyt Fagerholmista kovasti, siksi luin aikoinaan Amerikkalaisen tytönkin heti sen ilmestyttyä. Kokemus oli kuitenkin vähän ristiriitainen. Muistelisin, että kirjassa oli melko paljon jonkinlaisia sivujuonteita, joita pidin varsinkin kokonaisuuden kannalta vähän tylsistyttävinä ja sekavoittavina, kun sitten kuitenkin oli paljon sellaista, millä tarinaa pyrittiin hallitsemaan ja kerimään kokoon, palattiin samoihin tapahtumiin uudestaan, pyöriteltiin niitä vähän eri näkökulmista. Tavallaan tällainen kehissä kulkeminen ja siitä hidas moneen suuntaan avautuminen on se, mistä Fagerholmissa olen aiemmin pitänyt, se luo jännästi tihennetyn vaikutelman. En kuitenkaan juuri tämän kirjan kohdalla ollut varma, pidinkö siitä vai en; ehkä siihen vaikutti myös aihepiiri, jokin kuoleman ja muiden tapahtumien tekeminen salaperäisiksi mysteereiksi. Mutta Fagerholmin lauseiden rytmi on minusta jotenkin miellyttävä. Tai liekö rytmi nyt paras sana. En tiedä mitä mieltä olisin, jos lukisin Fagerholmia ensimmäisen kerran nyt.
Tämä tuntuu kohdalliselta pohdinnalta. En ole alkukielistä versiota silmäillyt, ehkä sen kieli on loistokasta kuten palkintoraadit hehkuttavat.
Tuomioni oli puolinaisilla perusteilla tehty, siis sada sivun perusteella, ja siksi jätänkin lopullisen arvioitsemisen muille.
Tietty lupaus isommaksi kasvamisesta teksistä kyllä huokui.
Minä pidin kirjasta kovastikin, mutta silti itse lukukokemus oli raskas. Kerronta on toistoista ja vellovaa. Olin jo monta kertaa jättämässä kirjan kesken vielä ensimmäisen sadan sivun jälkeenkin. Loppupuolella kaikki osuu kohdalleen, tapahtumat selkiytyvät, ja päällimmäiseksi jää muisto vierailusta kummalliseen ja kieroon maailmaan. Odotan jo kovasti Fagerholmin seuraavaa. En silti erityisesti kehota lukemaan pakolla loppuun, varmasti sellainen kirja, joka jakaa vahvasti mielipiteitä.
Hmm. Otin opikseni tästä, kiitos. Kävin uudestaan kiinni.