Ti 26 Elo 2008
![]()
Johan. Olen ennenkin saanut päälleni solvauksia sun muuta. Mutta ensimmäistä kertaa postilaatikkooni on kolissut uhkailuja. Taisin sohaista arkaan paikkaan kun äsken kolumnoin Mannerheimista. Viesteistä päätellen tämä ukko on monille yhä jotain elämää suurempaa.
29. elokuuta 2008 kello 21.12
Uhkailuja? Tuon kolumnin jälkeen? Näkökulmasi ei ole mikään ”valkoiset tekivät kaiken pahan” -litania. Nostat esiin myös punaisten terrorin, miten sitä juhlittaisiin sankarillisuutena, jos maailma olisi toinen.
Jos aikuinen ihminen palvoo Mannerheimia tai Leniniä, kaiken toivon voi heittää. Kriittinen ajattelu, se ainut oleellinen asia joka erottaa ihmisen simpanssista, on jo lakannut.
Elokuvan toki voi tehdä kenestä tahansa, mistä näkökulmasta tahansa. Sekä nukkeanimaation homo-Mannerheimista että kuvan kansallissankarista. Katson mielelläni molemmat.
31. elokuuta 2008 kello 15.59
Tätä minäkin ihmettelin. Mutta ehkä muutamaa mölöttäjää harmitti juuri se, etteivät pystyneet karsinoimaan tekstiä vanhavasemmistolaiseksi jäkätykseksi. Noh.
Elokuvaa hääräävän porukan perusteella en odota siltä muuta kuin sankarikultin rakentemista. Mutta katsotaan.