Mauno Koiviston taivaaseennousu

 

On kaiketi sattumaa, että äskettäin kuolleen presidentti Mauno Koiviston hautajaiset järjestetään helatorstaina. Mutta jotain osuvaa ja kohdallista siinä on. Kristityt viettävät helatorstaita Jeesuksen taivaaseennousun muistoksi. Kuten suuren osan uskontonsa sisällöstä, tämänkin perinteen kristityt omaksuivat muilta. Antiikin maailmassa taivaaseennouseminen oli yleistä. Vuonna 14 keisari Augustuksen hautajaisissa entinen preetori Numerius Atticus vannoi nähneensä keisarin hahmon nousseen hautaroviolta taivaaseen. Augustuksen leski Livia palkitsi miehen jälkeenpäin miljoonan sestertiuksen lahjalla.

Myös amiraali Nelson ja Napoleon nousivat tiettävästi taivaaseen.

Jean Auguste Dominique Ingres: L’apothéose de Napoléon Ier

Mauno Koiviston kuoleman jälkeen alkanut sentimentaalinen muistelu ja ylistyskirjoittelu sosiaalisessa ja ammattimediassa huipentuu tänään. Kymmenien tuhansien ihmisten odotetaan saapuvan seuraamaan hautajaissaattoa.

Jotain masentavaa tässä kaikessa on demokratian kannalta. En tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi Koiviston tekoja presidenttinä. Hän teki virheitä, kuten me kaikki teemme, mutta myös paljon viisaita ratkaisuja.

Mutta yleisellä tasolla suhtautuminen presidentti-instituutioon aiheuttaa minussa nolouden tunteita. Hätkähdyttävän moni haikailee maan isää tai emoa, johtajaa, joka hoitaisi asiat kuntoon.

EU ja Euroopan parlamentti ovat jokaisen kansalaisen elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä vallan käytön paikkoja, mutta ne saavat kaikkein vähiten julkisuutta ja Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti on kaikkein alhaisin. Presidentti sen sijaan ei vaikuta kansalaisten elämän kannalta oikeastaan mihinkään, mutta saa kaikkein eniten julkisuutta ja äänestysaktiivisuus presidentinvaaleissa on kaikkein korkein.

Henkilöpalvontaa esiintyy politiikan kaikilla laidoilla. Jussi Halla-ahon seuraajat kutsuvat häntä ’mestariksi’. Muutama vuosi sitten presidenttiehdokas Pekka Haaviston ympärille syntyi samantyyppinen punavihreä hurmosliike. Kekkonen on arvostelun yläpuolella keskustassa ja Mannerheim kokoomuksessa.

Charles Heat: Apotheosis of Nelson

Suomen presidentti-instituutio on tsaristinen jäänne, josta pitäisi vihdoin päästä eroon. Mallia voisi ottaa esimerkiksi Saksasta, jossa on kyllä myös presidentti, mutta tällä ei ole kuin arvovaltaa. Onko tähän syynä se, että saksalaiset muistavat, mitä sokeasti ihailluista kansakunnan johtajista voi seurata? Parlamentaarinen demokratia toimii Saksassa muutenkin mallikkaasti. Suomessa sen sijaan on kummallinen sekamalli, joka on myös koko ajan altis vakavalle kriisille, jos pääministeri ja presidentti riitautuvat.

Keisari Antoninus Pius nousi taivaaseen vuonna 161

2 Responses to “Mauno Koiviston taivaaseennousu”


  • Tommi Kangasmaa

    Ymmärrän hyvin kaipuun johtajiin ja maan isiin ja äiteihin. Ihminen on tarinoita kertova ja kuunteleva eläin. EU:n byrokratiassa ja päätöksentekoelimissä ei ole tarinaa nimeksikään. Johtajat antavat vallankäytölle kasvot. Ihmiset kaipaavat jotain, johon voi konkreettisesti tarttiua ja jotain jota voi seurata. Oli se sitten enemmän tai vähemmän virheellinen ihminen.
    Sama kaipuu näkyy urheiluseurojen tai tähtien kannattamisessa.
    Rationaalisesti katsoen johtajien ”palvonta” on hullua, mutta sosiaalipsykologisesti ja psykologisesti varsin ymmärrettävää.

  • Näin, kyllä. Ihmisessä on monenlaisia lajityypillisiä ja kulttuurisia, opittuja taipumuksia. Mutta on aina myös kriittinen järki, jolla voi kyseenalaistaa taipumuksia ja perinteitä, tehdä sittenkin toisin.

Leave a Reply