To 17 Elo 2006
Yhdysvalloille, Venäjälle ja Iso-Britannialle natsit ovat olleet kullanarvoinen lahja.
Vuosikymmenestä toiseen nämä maat ovat hyödyntäneet - ja hyödyntävät yhä - sädekehää, jonka ne saivat taistelullaan myyttistä pahaa vastaan. Viimeksi Irakin sodassa Saddam Husseinia verrattiin Hitleriin. Tunkkaista. Ikäänkuin ”pahan” vastustaminen oikeuttaisi mitä tahansa, Guantanamon ja Siperian vankileirit, Dresdenin siviililien pommitukset, ydinasehyökkäykset Hiroshimaan ja Nakasagakiin, massiivisen urkintakoneiston luomisen ja ihmisoikeusloukkaukset ”turvallisuuden” nimissä.
Jälleen kerran tämä sädekehäpolitikointi nousi esiin kun Nobel-kirjailija Günter Grass tunnusti olleensa 17-vuotiaana Waffen-SS -joukkojen jäsen kahden kuukauden ajan keväällä 1945. Yhdysvaltojen lehdistössä hänet nimettiin välittömästi ’Hitlerin palvelijaksi’. Puolalaiset vaativat Nobel-palkinnon peruuttamista.
Minä sen sijaan olen sitä mieltä, että viisastuminen on sallittua, jopa suotavaa. Olen itse ollut 17-vuotiaana täydellinen pahvipää. Samosin ensin partiolaisena sitten armeijassa pitkin metsiä ja olin ylpeä suomalainen, isänmaallinen ja ties mitä. En tajunnut yhtään mitään yhtään mistään.
Hyvä Günter! Minusta Grassin kirjalliset ja yhteiskunnalliset puheenvuorot eivät hänen menneisyydestään miksikään muutu. Toki hän olisi voinut tehdä selkoa nuoruutensa idiotismista aikaisemmin, myöntää että mokattua tuli. Mutta silti: Puhuttakoon asioista, argumenteista ja mielipiteistä, ei ihmisistä ja menneisyyksistä. Olen Grassin kanssa monessa eri mieltä. Hänen myöhäisikänsä keskeisideologia, sosiaalidemokratia, ei todellakaan ole ongelmaton tulokulma maailmaan. Ikuisen talouskasvun myytti yhdistettynä eliittiduunarien häikäilemättömään edunvalvontaan on kaikkea muuta kuin tavoiteltava poliittinen malli. Mutta tätä vastaan käyn asia-argumenteilla, en sillä perusteella että 17-vuotiaan Grassin kauluksessa oli kahden kuukauden ajan Waffen-SS:n merkki.
19. elokuuta 2006 kello 13.49
Samaa mieltä: leimoilla ratsastellaan aivan liikaa. Ja GG’llä, joka on kokenut hurmosliikkeen ja eliittiuniformun vedon, saattaa jopa olla tavallista paremmat edellytykset erilaisten yhteiskunnallisten liikahdusten arviointiin. Tämä ei tietenkään ole mikään puolustus tai oikeutus moisiin liikkeisiin liittymiselle ennen tai nyt, mutta saattaa silti olla fakta. Lystikästä sinänsä, että GG’stä tuli sosiaalidemokraatti, Paul Feyerabendista anarkisti, ja Heideggerista — niin, mitä? No, hänelle 30-luku ei olutkaan enää nuoruutta.
19. elokuuta 2006 kello 21.06
Niinpä. Heidegger jos joku olisi ollut äijä paikallaan kirjoittamaan kiihkottoman pohdinnan kansallissosialimista myöhemmin, miksi se vetosi myös fiksuimmiston edustajiin jne. Grassin yhteiskunnallinen kannanottoilu ehkä on ollut tiettyä syyllisyydentunteen motivoimaa. Karu tosiasia kuitenkin on, että hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia toimia kirjailijana sodan jälkeen jos SS-kuukaudet olisivat olleet yleisesti tiedossa.
20. elokuuta 2006 kello 10.45
Tuli vielä mieleen, että yhden sisäpiiriläiskuvauksen kansallissosialismista kirjoitti Ernst Jünger, teos ”Marmorijyrkänteillä” on nyt myös suomennettu: http://www.uunikustannus.fi/index1.htm Se on kyllä aika symbolistinen, mutta toisaalta ehkä juuri eräänalaiset unikuvaukset antavat hyvänkin aavistuksen ajan tunnelmista.
En pitäisi mahdottomana, että Heikun jäämistöstä löytyisi vielä jotakin valoa hänen sodanjälkeisiin mietteisiinsä. Monta arkkua on kai vielä avaamatta, ja hänellä oli elinaikanaan GG’n kanssa sama syy olla korostamatta menneisyyttään.