Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Miestä

Runoilijat lukevat nykyään paljon tekstejään ääneen, esiintyvät baareissa ja kirjamessuilla. Minäkin teen sitä, kyllä kyllä. Mutta toisin kuin joskus terhakkana esikoisrunoilijana, en ole enää täysin vakuuttunut tämän asian erinomaisuudesta

Ensinnäkin iso osa runoudesta ei sovi esitettäväksi ollenkaan. Monet runot ovat parhaimmillaan kun ne luetaan yksin ja hiljaa. Silloin on aikaa keskittyä tiheään tekstiin kunnolla ja lukea se etu- ja takaperin useaan kertaan. Tämä on runouden kannalta usein keskeistä, ainoa tapa saada siitä mitään irti. Romaanien ääneen lukemisessa on paljon enemmän tolkkua, proosakirjallisuutta voi kuunnella vähemmänkin keskittyneesti eikä silti tipahda kyydistä.

Toiseksi (ja nyt päästään vihdoin otsikon asiaan), kirjailijat eivät välttämättä ole kovin hyviä esiintyjiä. Aina kun olen kuullut ammattinäyttelijöiden tai kouliintuneiden lausujien esittävän omia tekstejäni, minusta tuntuu, etten esiinny enää koskaan itse.

Sallittakoon siis kaupallinen tiedote: Valtimonteatterissa (Aleksis Kiven katu 22) lausuntaryhmä Siitä pitäen tuo lavalle minun ja monen muun teksteihin perustavan Mies Finlandia 2011 -esityksen. Ensi-ilta 25.10.2011.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

1 Comment


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua