Minna Canth.jpg

Minna Canthin päivä uhkaa jäädä vaaliretostelun varjoon, ja jääkin, ei voi mitään. Hän tuskin olisi riemuinnut oikeistopuolue Kokoomuksen voitosta, en minäkään. Tyytyväinen hän olisi ollut naisten määrän hulppeasta kasvusta eduskunnassa, minä samoin. Minna olisi ollut eri iloinen myös koska eduskuntaan pääsi vaihteeksi ihan oikea kirjailija, Claes Andersson.

Minä sen sijaan ihmettelen miksi Andersson, fiksu kun on, viihtyy samassa porukassa Jaakko Laakson, Esko-Juhani Tennilän ja muiden laitavasemmiston öykkärien kanssa. Siis näiden neropattien, joiden mielestä Neuvostoliitto oli kiva juttu ja jotka ihan oikeasti olivat 70-luvulla kaatamassa demokratiaa ja pystyttämässä Suomeen sosialistista järjestelmää.

Myös Tommy Tabermann pääsi eduskuntaan, mutta en ole ihan varma onko hän kirjailija. Pätevä viihteentekijä toki.

Sen sijaan Paskin kirja pitkään aikaan-kilpailun voittaja Ahti Vielma näytää menettäneen senaattorin toogansa, vaikka hänen puolueensa menestyikin. Nyt hänellä siis on aikaa kirjoittaa, mikä on hivenen huolestuttava ajatus…