Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

niin & näin ja Tampereen henki

Lauantaina 5.4.2014 Tampereella vietettiin filosofisen aikakauslehden niin & näin 20-vuotisjuhlia. Olen ollut niin & näin’in tilaaja alusta alkaen ja toimin lehden toimitusneuvostossa ja toimituskunnassa 2000-luvun alussa.

Kuten tunnettua, lehden syntyhistoria liittyy Tampereella 1990-alkaneeseen fenomenologisen filosofian innostukseen, tamperelaisittain ‘venomenologian’. Hyvin pian lehti muuttui yleisfilosofiseksi julkaisuksi ja sen jälkeen filosofisesti painottuneeksi kulttuurilehdeksi. Hyvä näin.

Omasta filosofisesta taipaleestani olen kirjoittanut toisaalla ja pohtinut sitä myös taannoisessa haastattelussa.

Filosofisista koulukunnista fenomenologia ei minua koskaan ole erityisemmin saanut liekkeihin. Yliopistovuosina kiinnostukseni suuntautui hermeneutiikkaan, filosofisen tulkinnan ja ymmärtämisen pohdintaan.

Tampereen vaakuna

Toisin kuin äkkiseltään voisi luulla, myös hermeneutiikan ja Tampereen välillä vallitsee yhteys. Tampereen kaupungin vaakunan kaksi elementtiä ovat vasara, joka kuva teollisuutta ja Hermeksen sauva eli caduceus, joka vaakunassa kuvaa kaupankäyntiä. Hermeksestä juontuu myös hermeneuttisen filosofian nimi. Hermes (roomalaisten Mercurius) oli paitsi kaupankäynnin, myös kirjallisuuden suojelija ja erityisesti hän oli jumalten viestinviejä. Hermes tulkitsi jumalten viestit ja välitti ne ihmisille. Vaakunassa vasara ja Hermeksen sauva ovat kaupunkia halkovan joen vastakkaisilla puolilla, missä voi nähdä myös yhteiskunnallista symboliikkaa.

Hermes viinimaljan pohjassa

Hermes esiintyy myös parhaillaan Tampereen museokeskus Vapriikin näyttelyssä antiikin ajan rakkaudesta. Näyttely keskittyy rakkauden jumalan Afroditen eli Venuksen ympärille. Hermes oli yksi Afroditen rakastajista. Näyttelystä löytyi viinimalja eli kyliks, jonka pohjassa on kuvattuna Hermes tuomassa viiniä rakastajattarelleen Afroditelle.

Juhlat olivat hauskat, kiitos kaikille.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua