Ystävänpäivästä

 

Joku voisi sanoa, että rakkaiden, ystävien, kaverien, tuttavien, liittolaisten, kerran kohdattujen, erimielisten, vastustajien ja vihamiesten kanssa ajan viettäminen kehittää sinua. Kuin ruumiin harjoittaminen, atonaalisen musiikin kuunteleminen ja läpitunkemattoman filosofian lukeminen, koska toisenlaista kohti kurkottaessa kasvaa yhtä aikaa pituutta ja syvyyttä, voisi joku sanoa. Joku toinen voisi sanoa, että ei todellakaan kehitä. Hukkaat vain elämäsi hetket, ne tavoittamattomat ja pienet tuokiot, joita kohti hapuat turhaan, koska ne ovat jo matkalla pois, menneeksi, johonkin sellaiseen paikkaan, josta kukaan ei tiedä onko sitä edes olemassa, siis menneisyyttä, ja jos on, niin miten se muka on, koska ainakaan se ei ole olemassa niin kuin pöydät ja nyt-hetkessä törähtävät pierut ovat olemassa, eivätkä ne hetket ole tulossa mistään, siitä ainakin voi olla varma, vai voiko. Joku voisi siihen sanoa, että ajan miettiminen on turhinta mitä on, ja se joku voisi lisätä, että parempi olisi keskittyä niihin rakkaisiin.

Suomi on runo

Runoilija ja kirjailija Tuija Välipakka on polkaissut käyntiin Suomi on runo -projektin, joka on saanut ansaitsemaansa huomiota.

Sivustolla julkaistaan Suomen juhlavuoden jokaisena maanantaina uusi, ennenkuulematon runo. Idea on erinomainen. Ei vähiten siksi, että kirjallisuus yleensä ja runous erityisesti on ollut keskeinen vaikuttaja suomalaisuuden historiassa. Mitä tämä maa olisi ilman Kalevalaa ja esimerkiksi Aleksis Kiven runoja? Ei juuri mitään, sanoisin.

Tänään 6. helmikuuta on minun vuoroni, runo luettavissa täällä.

Lisäys 8. helmikuuta, runo ja Jokke Reimersin tekemä saksankielinen käännös luettavissa myös täällä.

 

Puhetta vihapuheesta

Työn alla olevat käsikirjoitukset saapuivat siihen vaiheeseen, että on syytä pitää taukoa. Silloin on aikaa esimerkiksi kertoa mielipiteitään maailman menosta. Vihapuhe on ollut otsikoissa ja puheenaiheena Suomessakin jo vuosia. Ratkaisua ei tunnu löytyvän. Yrittäkäämme silti. Torstaina 2. helmikuuta YLE1 A-teema ohjelmassa klo 21.05 olen mukana keskustelemassa.

Etukäteismaistiaisina tallennettiin aiheesta somevideo. Paikkana suosikkikahvilani ja lounaspaikkani Espresso Edge Helsingin Liisankadulla.

Lisäys 4. helmikuuta. Täällä katkelma keskustelusta. Ja täällä katsottavissa kokonaan.

Venäjän PEN kriisissä

Lontoo, jälleen. Käynnissä olevan PEN Internationalin hallituksen kokouksen yksi kuumimpia aiheita on Venäjän PENin tilanne. Iso joukko nimekkäitä kirjailijoita (esimerkiksi nobelisti Svetlana Aleksijevitš) on eronnut Venäjän PENistä ja syyttää sen johtoa vakavista väärinkäytöksistä. Jo aikaisemmin Venäjän PENin entinen varapuheenjohtaja Ljudmila Ulitskaja jätti järjestön.

Osittain kyse on väitetystä Venäjän PENin omien sääntöjen rikkomisesta johtokunnan valinnassa ja vuosittaisen yleiskokouksen järjestelyissä. Vielä vakavampia ovat syytökset PEN Internationalin perustavien periaatteiden vastaisesta toiminnasta. Kyse on esimerkiksi elokuvaohjaaja Oleg Sentsovista, joka kärsii parhaillaan kahdenkymmenen vuoden vankeustuomiota ”terroristisesta toiminnasta”. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan hänen tuomionsa on poliittisesti motivoitu. Sentsov tunnetaan kansainvälisen oikeuden vastaisen Krimin valtauksen äänekkäänä kriitikkona. Nyt järjestöstä eronneet kirjailijat vaativat hänen vapauttamistaan, toisin kuin Venäjän PENin johtokunta. Lopullisesti kriisi kulminoitui, kun Venäjän PENin johtokunta päätti erottaa järjestöstä tunnetun journalistin Sergei Parhomenkon, joka oli kritisoinut johtokunnan toimintaa.

Ongelmat Venäjän PENissä alkoivat vuonna 2014, sen jälkeen, kun PEN International järjesti useita tapaamisia Venäjän PENin ja Ukrainan PENin välillä Krimin kriisin tiimoilta, mm. Varsovassa ja Tukholmassa. Vielä silloin Venäjän PEN, edustajanaan Ulitskaja, ja Ukrainan PEN olivat samaa mieltä useasta asiasta.

Taustaksi todettakoon, että PEN Internationalista erottaminen on harvinaista. Toisinaan sitä tapahtuu vähemmän dramaattisten syiden vuoksi, esimerkiksi jos jäsenjärjestö ei maksa jäsenmaksujaan. PEN Internationalilla on 145 PEN-keskusta yli 100 maassa. Lähtökohtaisesti PEN-keskukset ovat autonomisia, mutta niiden pitää noudattaa toiminnassaan PENin peruskirjan periaatteita.

Peruskirjan rikkomisen takia erottaminen on hyvin harvinaista.

Yksi tunnettu tapaus toki muistetaan hyvin. Vuonna 1933 Dubrovnikin PEN-kongressissa natsien haltuunottama Saksan PEN kieltäytyi tuomitsemasta kirjarovioita ja muita natsien toteuttamia räikeitä sananvapausloukkauksia. Lopulta Saksan PEN erotettiin. PEN Internationalin julkilausuman mukaan ”If German PEN has been reconstructed in accordance with nationalistic ideas, it must be expelled.”

Yhdysvaltoihin paennut Thomas Mann perusti Los Angelesiin maanpakolaisia saksalaiskirjailijoita edustavan PEN-keskuksen. Vastaavaa on tapahtunut myöhemminkin. Independent Chinese PEN toimii pääosin Kiinan ulkopuolella, sitä oli perustamassa muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon saanut Liu Xiaobo.

PEN-keskuksen erottamisesta päättää PEN Internationalin vuosittainen yleiskokous, PEN-kongressi. Se kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa 2017 Lvivissa, Ukrainassa.

Susista, metsistä ja luontosuhteesta

Olin Kimmo Ohtosen vieraana Yle Radio Suomessa. Puhuimme luontosuhteesta, susista, Kehä III:n sisä- ja ulkopuolisiin ihmisiin liittyvistä ennakkoluuloista, perhosten keräämisestä ja metsistä. Mukana olivat myös Tiina Raevaara ja Pertti Salolainen. Ohjelma on osa Kimmon Katoava Pohjola -sarjaa. Vahva suositus koko sarjalle. Ohjelma kuunneltavissa täällä.

Tämä menee hyvin

Tämän vuoden Finlandia-palkintojen saajissa oli kaksi runoilijaa. Siis vaikka runoteokset pudotettiin kauan sitten, vuonna 1993, pois kilpailusta. Se johtui tietysti siitä, että runokirjat olisivat voittaneet kisan joka vuosi. Mutta runoutta ei noin vain nujerreta, vuoden 2016 finlandistit Juuli Niemi ja Jukka Viikilä aloittivat runoilijoina ja ovat yhä, prosaisteinakin, runoilijoita. Näin, hyvin.

Sen kunniaksi laitan, puolen vuoden tauon jälkeen, myös tänne blogiin tuoreen runon, proosarunon tarkemmin sanottuna. Work in Progress. Kommentit ja parannusehdotukset tervetulleita.

Tämä menee hyvin, kuin olisi taas oikeissa töissä, ryhdikkäästi istumassa täyspuisen työpöydän ääressä. Selän takana riippuisi ajatuksia herättävää jälkimodernia taidetta, vasemmalla seinän kokoinen ikkuna, josta näkyisi suurkaupungin humalluttava siluetti, penismäiset talot törröttäisivät kohti pilviä ja alhaalla ihmiset olisivat pistemäisiä ja hiljakseen liikkuvia. Niin tämän pitäisi mennä, että aina olisi kaikkea korkeammalla, tähyilisi vain, olisi puolueeton ja riippumaton kuin radaltaan eksynyt, keskusvalvomon unohtama satelliitti. Tallentelisi kenenkään huomaamatta viestivirtaa, lähettäisi lyhyitä sanomia eri kanaville, avoimiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, yksityisiäkin viestejä lähettelisi ja aivan sattumanvaraisille ihmisille, niille pienille pisteille, ja painottaisi tärkeitä asioita, vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, sisaruutta unohtamatta, se olisi hyvin, silloin olisi taas oikeissa töissä.

Slavoj Žižek ja Donald Trump

Julkkisfilosofi Slavoj Žižek ilmoitti äskettäin Channel 4 Newsin haastattelussa, että hän äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentiksi.

Tämäpäs sattui. Uuden esseekokoelmani Viisastuminen sallittu yksi keskeisteema on oikeisto- ja vasemmistopopulismin kummallinen samankaltaisuus. Slavoj Žižekin ilmoitus on tästä täysi näyttö, kuten me juristit tapaamme sanoa.

Uuskommunisti Žižek peri 2000-luvulla Karl Marxin ja Michel Foucault’n paikan keskeisimpänä trenditeoreetikkona. Vakavasti otettavista filosofeista hänet erottaa helppolukuisuus, populistinen poliittisuus ja fanien kosiskelu vitsikkäillä yksinkertaistuksilla. Varsinaisia filosofeja enemmän Žižekillä onkin ihailijoita opiskelija-aktivistien, yhteiskuntatieteilijöiden ja taiteen- ja kulttuurintutkijoiden parissa, jotka usein etsivät filosofiasta vain tukea etukäteen lukkoonlyödyille poliittisille tavoitteilleen. Suomessa Žižekiä ovat näyttävästi nostaneet esille esimerkiksi punavihreät aktivistit Tere Vadén, Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela.

Laitavasemmistoa ja laitaoikeistoa pidetään toistensa äärimmäisinä vastakohtina, mutta lopulta niiden kannattajien mielenmaisema on hyvin samanlainen. Kyseessä on ympyrä, jossa ääripäät lopulta tulevat yhteen. Näin se on ollut historiallisestikin. 1920- ja 1930-luvuilla Saksassa niin kommunistina kuin kansallissosialistina pääsi Žižekin tapaan sättimään kapitalismia, individualismia ja liberaalia parlamentaarista demokratiaa sekä tietysti vetoamaan kansan etuun. Tunnetuista historiallisista äärioikeistojohtajista esimerkiksi Joseph Goebbels ja Benito Mussolini olivat alun perin laitavasemmistolaisia. Sekä oikeisto- että vasemmistopopulistien retoriikan ytimessä on vihollisen etsiminen. Kompromissi, kuunteleminen ja konsensus eivät kelpaa.

Zagreb

Suomessa kirjaihmiset kerääntyvät parhaillaan luonnonkauniin Itä-Pasilan kirkkaana hohtavaan helmeen, Messukeskukseen. Minä sen sijaan istun kahvilan terassilla Tkalčićeva-kadulla Zagrebissa. Eilen päättyi Kroatian Kirjailijaliiton ja European Writers Councilin järjestämä tapaaminen. Kirjallisuudesta puhuttiin, ja vielä enemmän kirjallisuuden elämisen ehdoista, tekijänoikeuksista, lainauskorvauksista ja sen sellaisista. Opin, että jos ovat kirjailijat kovilla Suomessa, niin vielä huonommin asiat ovat esimerkiksi Montenegrossa, missä ei ole vielä edes kirjailijaliittoa; ja Bulgariassa, missä valtio vähät välittää EU:n direktiiveistä, esimerkiksi lainauskorvausdirektiivistä.

Olen kolunnut melkein kaikki Euroopan maat, mutta jostain syystä Kroatia on jäänyt käymättä. Tämähän on aivan upea paikka. Zagrebista on vaikea uskoa, että vielä vähän aikaa sitten se oli osa sosialistista ankeuttamisen liittoutumaa. Zagreb on runsaana rönsyilevä suurkaupunki mihin tahansa pohjoismaiseen pääkaupunkiin verrattuna.

Sellainenkin täällä tuli vastaan kuin fiktiivisestä henkilöstä tehty patsas. Miroslav Krležan luoma Petrica Kerempuh oli Zagrebin Sokrates, sarkastinen kyselijä ja kommentaattori.

Petrica Kerempuh

Yllättäen törmäsin myös kuvista ennestään tuntemaani veistokseen, Kroatian kuuluisimman kuvanveistäjän Ivan Meštrovićin J.W. von Goetheen.

Juristirunoilijat Zagrebissa

Kahvilan terassille saapui myös iloinen viesti Helsingistä. Esseekokoelma Viisastuminen sallittu on vihdoin, viivästysten jälkeen, saapunut painosta. Kustantaja lähetti kirjamessuhumusta kuvankin.

Viisastuminen sallittu

Äänessä

Kalle Haatanen: Aikalaiskokemus ja ajan henki. YLE Radio 1. 1. lokakuuta 2016.

Puheen iltapäivä. Vieraana kirjailija Jarkko Tontti. YLE Puhe. 20. lokakuuta 2016.

Puheen Päivä. YLE Puhe. 6. lokakuuta 2016.

Kohti Galiciaa ja muita mielenliikahduksia

Viikon päästä Ourensessa Galiciassa alkaa PEN Internationalin 82. kongressi. Satapäinen joukko kirjailijoita kymmenistä maista kokoontuu yhteen miettimään, mitä mieltä kirjailijat ovat ajankohtaisista kysymyksistä. Tiedossa on kasapäin äänestyksiä ja julkilausumia. Viime päiväni ovat olleet kiireisiä ja sama jatkuu ensi viikolla. PEN-kongressien järjestäminen tapahtuu paikallisen PEN-keskuksen – tällä kertaan siis Galician PENin – ja PEN Internationalin yhteistyönä. Säätämistä on riittänyt, voin kertoa.

Vuosi sitten Québecin kongressissa PEN Internationalille valittiin uusi presidentti, Suomessakin tunnettu meksikolais-yhdysvaltalainen kirjailija Jennifer Clement. Hän on ensimmäinen kohta satavuotiaan järjestön johtoon valittu nainen. Jennifer on pistänyt tuulemaan. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kongressissa tullaan ehdottamaan muutosta PENin peruskirjaan eli Charteriin, maailman kirjailijoiden perustuslakiin. Odotettavissa on kiihkeitä keskusteluja.

Ehkä ajatusten siirtämien PEN-asioihin on minulle hyväksi. Muutaman päivän kuluttua ilmestyy uusi esseekirjani Viisastuminen sallittu. Kirjan julkistamiseen liittyy aina tärinää ja hermoilua, varsinkin sen jälkeen, kun teksti on painossa ja mitään ei ole enää tehtävissä. Vastaanotto jännittää, tietysti.

Kaikkein paras lääke kirjan ilmestymisen aiheuttamaan levottomuuteen on kuitenkin uuden kirjan aloittaminen, kirjoittaminen.