La 6 Tam 2007
Sinne jäi Rooma, kotoluolassa taas. Matkalukemisista Goetheä jaksoin sivulle 177. Siihen uuvuin, äijä ryhtyi toistamaan itseään. Isoin lukuilo oli mukaan tarttunut Tuli & Savu -lehden viimoisin numero. Harmi, että päätoimittaja Teemu jättää homman, jälki on ollut komeaa. Kuka siihen tuleekin (minuakin kysyttiin, mutta sanoin ei kiitos), saa johdettavakseen timmin kirjallisuuslehden. Paineita, varmasti.
Mitään en Roomasta ostanut, en kirjan kirjaa, mikä on minun kohdallani mitä oudointa. Massun ympärille sen sijaan kasautui lisäihraa, pastan vika, ei minun.
Aivan varma en ole keksinkö tulevalle kirjalle nimen, mutta pari ilmestystä asian tiimoilta sain. Sambucalla oli osansa tähän.
Hauskinta koko matkalla oli tavata suomalaisia, tietty. Suomen Rooman instituutin Villa Lanten nykyinen johtajapariskunta, Sandbergit, tarjosi jeppishyvän pitkän lounaan. Samalla päiviteltiin talossa riekkuneiden runoilijoiden toilailuja, edellisistä elämistäni tutun juristiprofessorin Hannu Tapani Klamin Lante-hortoilua ja muuta, jota en kyllä varppina tähän kirjoita.