Sitä alkaa uskoa ihmiseen, sittenkin. Kävin eilen DocPoint-festivaalin yhteydessä Rajankäyntiä ja riskinottoa -seminaarissa, jota veti Hanna Nikkanen. Esitetetyt kysymykset olivat niitä tärkeimpiä: “Ei henkilökohtaista hyötyä. Ei omakohtaisia kytköksiä. Ja silti toimin toisten ihmisten puolesta. Miksi?” Siksi, että on asioita jotka ovat oikein; se riittää. Kutsuvat moraaliksi.
Yhtenä puhui Juha Suoranta, jolta on juuri pullahtanut Piilottajan päiväkirja. Tamperelainen professori tarjosi turvapaikan alaikäiselle afganistanilaiselle Ashraf Sahilille, jota odotti käännytys Kreikkaan. Tätä lukiessa tuntee pistoksen, siellä. Miksen minä ole tehnyt mitään?
Kontrasti netissä vellovaan vihapuheeseen ei voisi olla suurempi. Toisaalla ovat nimimerkkien takana piileksivät olmit, jotka osaavat vain vihata (sitä kutsutaan nykyään “maahanmuuttokriittisyydeksi”). Toisaalla mies, joka päätti tehdä jotain, josta jää maailmaan jälki. Näin.
Ettei vaan olisi julkisuustemppu? Suoranta ehdolla jossain vaaleissa kohta?