Blogislavian keskuskomitealta tuli käskykirje, jonka mukaan kaikkien on nyt kirjoitettava potkupallosta. Liittyy kuulemma joihinkin meneillään oleviin kisoihin. Minä töihin, kiltti kun olen.
Aiheen vaikeutta helpotti äskettäin Jussi, tuo PK-sektorin uupumaton uurastaja, joka leikkasi blogissaan näpsäkästi siivet potkupalloilun intellektualisoinnilta. Ja Jussi on itse mitä fiksuin ja myös vimmainen potkupallofanittaja. Kieltämättä liikkumatila on käynyt ahtaaksi. Jokseenkin kaikki tuntemani kirjallisfilosofisyhteiskunnallisen kermalliston miesjäsenet ovat äskettäin menettäneet tolkkunsa ja karsineet elämästään pois kaiken potkupalloon liittymättömän.
Olen yksin. En osaa, en käsitä. En pysty, vaikka olen - totta vie - yrittänyt. Joskus muinoin baarien ja hikisten äijäasuntojen male-bondaus -tilanteissa hihkuin muiden mukana ja tiirasin vaaleanvihreää televisioruutua. Väkinäistä päkistämistä se oli, totaalisen vierauden tunne jätti vain reiän sieluun.
Hmm. Ehkä tämä johtuu yleisestä tulokulmastani elämään. Television katsomisen sijaan pelaan mieluummin tietokonepelejä, pääsee itse vaikuttamaan spektaakkelin etenemiseen. Kirjojen ja lehtien lukemisen sijaan kirjoitan itse; saa sellaista tavaraa kuin haluaa. Jos olisin sille elämänsaralle päätynyt, pelaisin ehkä itse potkupalloa hullunkiilto silmissä, toisten pelaamisen toljottaminen ei anna minulle mitään.
No mutta, nautiskelkaa intohimostanne potkupalloväki. En ymmärrä, mutta vaistoan isoja tunteita.
0 Responses to “Potkupalloäimistelyä”