Kulttuurivihkot 6/2005, s. 52-53.
Katso myös Vuosikirja. Runoja. Otava 2006 ja Jacasser. Runoja. Otava 2009.
Sataa jo lunta
kun kannamme huonekaluja talosta sisäpihalle
autoon
tietä pitkin,
kuollessaan hän oli huutanut äitiään
leveää ja nopeaa tietä
meitä ohitellaan.
Sataa jo lunta ja tavaroita
annettu lainaan, ei
palautusoikeutta, muistimme sentään
oikeasta risteyksestä kääntyä
muistelen paljon
hitaammalle tielle, kuoppaiselle täynnä
kuolleiden puhetta, jäätyneitä lammikoita.
Mitä elävä tarvitsee?
Seinät ja katon, joka-aamuisen
suudelman
leipää ja juustoa, myös viiniä
kahviakin. Vasaran
käteen tai kynän, tarkat silmät.
Sade taukoaa ja varasto on kylmä, sänky
vielä lämmin
kannamme kaiken sisään sinne ja tänne
epäjärjestys rauhoittaa
vasaroita, naulalaatikoita, sohva jolla lukea
tuoli jolla istua ja kuunnella.
—–
Tänä vuonna alapuiston vaahterat yllättävät,
kynnet mustuvat
tippuvat sormien päistä vasta marraskuussa.
Pohjoistuuli tuo aamulla viestin, en usko
ennen kuin on pakko.
Illalla tähyän alistettua rantaa
aalto hajoaa harmaaseen ja muistelee pohjaa.
Kala myydään vain valmiiksi perattuna.
Ja seuraavana päivänä olen jo torilla
kaupunki merenä omassa sylissään
viimeiseksi jäätyy sillan ali.
—–
Sekaisin kuin eksynyt kalaparvi
lasten aamupäiväryntäys pihan poikki
seiniä pitkin, aidalle ja takaisin
syöksyen eteenpäin.
Nyt on nyt on nyt.
Puoli kymmeneltä hoitaja ottaa taskusta tupakan
vetää nopean
päivän toisen vasta
lämpimän höyryn hehku, oma sumu
keskellä aurinkopuikko.
Makkarankuoreen kääritty poika yllättää nurkan takaa
mikä sun suussa palaa, ootsää joku lohikäärme?
Eikä sadasneljäs päivä ole toisenlainen
se on sadasneljäs, sadasviides, sadaskolmas
sadassadas.
Kolme tyttöä kertoo menevänsä naimisiin
yhtä kaikki, kaikki yhdessä. Ja päiväunien jälkeen
häät jatkuvat
kevätmorsiamet saavat toisensa.
Kuiskaa korvaan muisto, tässä on kaikki mitä on
mitä on oleva ja tuleva
on jo ollut
mennyt
miljoona vuotta ja kaikki maailman lapset ovat
pahoja, hyviä, eläimiä
ihmisen mallisia
jokaisella heistä on takana varjo, mutta siksi juuri
varjoista ei kannata puhua
kunhan muistaa
ja antaa leikin kantaa
tömistää maahan haalarinväriset
timantit.
—–
Kuilusta kuuluu laulu
Tahdotko Kiinaan? Kiipeämään tuulisille vuorille,
sukeltamaan sameiden jokien pohjalle
patoaltaisiin.
Älä välitä oppimattomien puheista,
voima virtaa lävitsesi ja sammuttaa Espoon järjen.
Jätä lippalakkisi Venäjälle ja mene itään.
Itään, nuori mies, itään!
Tuo sieltä aamusumua, teollisuusjätettä,
pitkiä miekkoja ja kauhtuneita lohikäärmeitä
kumarruksia,
nöyriä kuin valhe.
Tuo puuroutuvaa riisiä,
pitkät portaat temppelin juurelle,
tuo luita purtavaksi,
puhuvia luita mannermaalta, siltä matkalta.
Olet kävellyt tien loppuun.
Antaudu, huuhdo musta ja valkoinen.
Kutsu kumppanisi ja jätä luut makaamaan.
Anna kylmien kyynelten tulla
kuin nivelistäsi synnyttäisit uuden sukupolven.
Jarkko Tontti
