Kirjaamo

Usein kysyvät, notta miten päästä kiinni nykyrunouteen. Kun se on niin vaikeaa. Aina vastaan samoin. Tilaa Tuli & Savu ja saman tien nivaska vanhoja numeroita. Niitä lähilukemalla aukeaa, jos on auetakseen. Teeässä juhlitsee näyttävästi virstanpylvästä uusimmassa numerossaan, 52. lehti tuli ja on hyvä.

Toinen rapsakka runopäivämäärä kiiri huomiooni kun sattumalta ja äskettäin huvilan hyllyjä penkoessa tartuin Paasos-Markun esikoiseen, vuonna 1997 ilmestyneeseen kirjaan Aurinkopunos. Etulehdeltä luin, että olen ostanut sen kahdella eurolla Kirjatorilta heinäkuussa 2002. Nyt pääsin kirjaamaan samaiselle etulehdelle, että luin Aurinkopunoksen heinäkuussa 2008, juhlavat 11 vuotta ilmestymisestään ja kuusi vuotta kirjan ostamisesta.

Jännittävällä tavalla Aurinkopunoksen teemat ja tulokulmat ovat samaa sukua ja juurta kuin miehen myöhemmissä teoksissa. Se meri. Aurinkopunoksen ensimmäisessä runossa Meren anti lukee näin:

 meri, elävä olento, tervehti meitä kerran
 Atlantin rannalla kolmimetrisin aalloin
 ja kohisi takaisin yksinäisyyteensä
 …
 se antaa sanat ja suolan
 se antaa itsensä ja me syömme

On antanut sanaa ja suolaa myös myöhempiin kirjoihin. Aurinkopunos ei ole ihan yhtä tiukkaa kamaa kuin Paasosen myöhemmät, etenkin Voittokulku (2001) ja Lauluja mereen uponneista kaupungeista (2005). Harvoinpa esikoiset pajatsoa tyhjäävät; niin se vaan on. Mutta meri pysyy tähtäimessä.

 Muistan rannan jota vasten korkeat aallot lannistuivat, muistan kirkkaanvihreä meren. (Lauluja mereen uponneista kaupungeista, 2005)