Ke 27 Syy 2006
Perskules! Tuli & Savu -runouslehden entinen päätoimittaja Miia raportoi että hallitus aikooo nirhaista kulttuurilehtituesta 15 %. Saatanan tunarit. Tilanteessa, jossa media sekä keskittyy että viihteellistyy kulttuurilehdet ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ja halpaa on. Useimmat tuntemani kulttuurilehdet syntyvät käytännössä vapaaehtoisvoimin ja ilman palkkaa, tuella mahdollistetaan kiinteiden kulujen kattaminen.
Summa jolla kulttuurilehtiä tuetaan on aivan mitätön, 800 000 euroa. Sitä on hyvä verrata sekä Ruotsin vastaavaan tukeen, joka on moninkertainen, että kotimaisiin maataloustukiin joista kulttuuriministeri Saarelan puolue kyllä pitää huolen. Siis siitä, että ammatikseen Itämerta ja järviä leväaltaiksi muuttava porukka saa varmasti kahden vuoden välein isomman citymaasturin pihalleen. Arvot kohdallaan, jeah.
Itse tunnen parhaiten kirjallisuuslehdet. Tosiasia on, että ilman niitä suomalainen kirjallisuus olisi pulassa. Niiden kautta rekrytoituu ja kouliintuu oikeastaan koko kirjallinen kenttä: kirjailijat, kriitikot, kustannustoimittajat, kääntäjät ja kirjallisuudentutkijat. Ja kaikki tämä tapahtuu koska on olemassa pelkästä rakkaudesta asian eteen puurtavia ihmisiä, kuten Miia ja monet muut. Arvelen että kaikissa taiteissa tilanne on samanlainen. Muista kulttuurin osa-alueista ja yhteiskunnallisista lehdistä puhumattakaan. Katso listaa, täältä.
28. syyskuuta 2006 kello 12.23
katso huominen Ylkkäri, siellä omaa purnaustani aiheesta.
29. syyskuuta 2006 kello 20.55
Kultin lehdet on ihanimpia.
(Meille ei muuten jostain syystä tullut tänään Ylkkäriä.)
2. lokakuuta 2006 kello 8.11
Ville taisi viittailla seuraavaan, eli tänään alkaneen viikon perjantaina ilmestyvään nousevan nuorison tabloidiin.
9. lokakuuta 2006 kello 11.52
Tällanen olis: http://www.fsk.net/vetoomus.html