Osallistuin vuosi sitten Karjalan sankarit -runokilpailuun, jonka järjesti Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys. Sinänsä outoa, koska olen olen asunut elämäni asfaltin ja kivitalojen keskellä, Helsingissä, Berliinissä, Brysselissä, Tampereella ja Edinburghissa. Mitä tekemistä minulla on maaseudun kanssa?
Aika vähän, tai sitten todella paljon. Joku tuntematon sukulainen nimittäin otti yhteyttä ja kertoi selvittäneensä juuriamme. Sain tietää, että ensimmäinen tunnettu esi-isäni oli Anders Tontti, joka asui Laatokan rannalla 1600-luvulla, bonde ja kalastaja. Selvisi myös, että Laatokan rannalla isänpuoleiset esivanhempani asuivat sukupolvesta ja vuosisadasta toiseen aina vuoteen 1944 saakka, kunnes tunnetuista syistä joutuivat muuttamaan länteen. Runon paikka, selvästi.
Sain kilpailussa kolmannen sijan ja hämmentävän muhkean summan rahaa. Järjestäjien taustalla häärineellä Maaseudun sivistysliitolla tuntuu riittävän rahaa kuin tukiaisviljelijöillä konsanaan.
Runo tuskin päätyy mihinkään kirjaan, joten julkaisen sen täällä:
Nousee verkkoon ahven! Nousee tähkä, nousee
Auringon kehrä, lännestä nousee
pelko
nousee lännestä ja idästä pelko
minä työnnän veneen yöllä Laatokan aaltoon
yö on äiti, muisto ja soppi
aalto on koti
aalto on syli
pehmeä kuolema, musta
aina odottaa, ahven on kalaksi nainen
ystävä on kalan nimi eikä sankareita ole
koskaan ollut
on veitsi kurkulla kirjoitettuja valheita
miekkatarinoita idästä ja lännestä
sankarin saappaassa on vettä
ilmaa suussa ohuita
sanoja lauseita ilman pisteitä isoja
kirjaimia kronikoitsijan housut roikkuvat!
Mutta minä teen työn, työn minä teen veneessä
yksin ja kaksin, pojan
kanssa minä nostan Laatokasta
ahvenen, kuhankin minä tuon pöytään valkoisen kullan.
Ja loput minä myyn, sen ahvenen
myyn torilla, myyn matkalla suoraan kärrystä Viipurissakin
minä myyn Viipurissa Pietarissa
loput ja poika saa leivän päälle keltaista voita, emäntä
punaruutuisen huivin ja olutta minä en juo vain
sankarit juopuvat, valehtelevat eikä kukaan heitä
huomenna muista, miekkamiehiä, keihäsmiehiä, tykkimiehiä, aatteen
miehiä, hallintomiehiä, istumamiehistä vain
laulajat me muistamme
Laatokka kuuntelee vain lauluja
vain laulu
voittaa kalastamisen
vain laulu voittaa
kaiken se voittaa
kaiken se muistaa
kaiken se kuulee
antaa anteeksi
kaiken se antaa tulla mukaan
lauluun mahtuu
kaikki.
1 Comment
Mielenkiintoinen juttu, tämä Laatokan ja laulun sulautuminen toisiinsa keskeisenä osana Karjala-kuvastoa. Itse Laatokasta vesistönä taitaa hyvin harvalla olla minkäänlaista aistimusta (en ole tuota itsekään nähnyt). Ajattelen nyt sentyyppistä populaariviihdettä kuin Raita Karpon Karjala-nostalgia (”ja laulut Laatokan mä kuulla sain”) ja Oskar Merikanto (”Laatokka Karjalan povi…”). Hyvässä seurassa siis :)!