Esprit – Ranskan Kanava? niin & näin 4/2004.

Jarkko Tontti: Esprit – Ranskan Kanava? Filosofinen aikakauslehti niin & näin 4/2004, s. 28-29.

Tuskin on olemassa helpompaa keinoa todeta suomalaisen kirjallisen kulttuurin ohuus kuin viipyillä hetki ranskalaisen kirjakaupan kulttuurilehtiosastolla. Silmiin osuu välittömästi hyllymetreittäin tieteellisiä aikakauskirjoja ja eri suuntiin erikoistuneita kulttuuri- ja mielipidelehtiä, joista useimmista Suomessa ei ole edes kuultu, saati että pyrittäisiin samaan journalistiseen tasoon kirjoittamisessa ja toimitustyössä.

Yksi perinteisistä kulttuurilehdistä on Esprit, joka hiljattain ylitti 70 vuoden iän. Yhteiskunnallisesti lehti voitaneen suomalaisterminologialla määritellä maltillisen konservatismin kannattajiin. Esprit’n synty yhdistetään usein yhteen henkilöön ja hänen edustamaansa ajatteluun, nimittäin Emmanuel Mounieriin ja personalismiin. Vaikka Mounier oli Esprit’n ensimmäinen päätoimittaja ja kantava voima, tämä samaistus on ylimalkainen. Toki lehden alkuvuosina personalismiksi kutsuttu poliittis-filosofinen virtaus oli näkyvästi esillä lehdessä, mutta Esprit ei taantunut yhden suuntauksen toitottajaksi.

Personalismi oli kristinuskon sävyttämän filosofian uudistamisyritys, jossa pyrittiin eroon dualismista ja korostettiin konkreettista kokemusta, erityisesti moraalisuuteen kytkeytyvän persoonan käsitteen kautta. Keskeistä persoonan käsitteelle oli tietoisuuksien kommunikointi.

Yhteiskunnallisesti Esprit’ssä etsittiin 1930-luvulla kolmatta tietä. Talouslaman jälkeen materialistisen ja individualistisen liberaalin yhteiskuntamallin katsottiin olevan kriisissä. Samalla kuitenkin torjuttiin tämän vaihtoehdoiksi nousseet massaideologiat, kommunismi ja fasismi eri muodoissaan. Lehden nimi juontaa materialismin torjumisesta, mutta samalla julistettiin tavoitteeksi dissocier le spirituel du réactionnaire – erottaa henkisyys (myös uskonnollisessa merkityksessä) taantumuksellisuudesta. Vaikka Mounier oli kristitty ja uskonnollisuus vaikutti myös hänen tuotantoonsa, hän torjui Jacques Maritainin ehdotukset sitoa Esprit institutionaalisesti katoliseen kirkkoon ja siihen sitoutuneisiin intellektuelleihin. Lehden toimituksen harmiksi Esprit on kuitenkin monien mielestä tänäkin päivänä revue chrétienne. Ainakin lehden nykyilmeen kannalta tämä määritelmä on epäreilu. Useimpia kirjoituksia kristillinen näkökulma ei ainakaan häiritsevästi dominoi, vaikka Esprit ilmoittaakin kannakseen, että uskonnollisuudella on edelleen tärkeä osa yhteiskunnassa. Nykyään tämä toki tarkoittaa sitä, että myös juutalaisuus, islam ja protestanttisuus on nostettu ruodinnan kohteeksi katolisuuden ohella.

Toisen maailmansodan aikana Esprit jatkoi jonkin aikaa ilmestymistään Ranskan eteläosiin pystytetyn ns. Vichyn hallituksen alueella. Jälkikäteen tämä on antanut vastustajille aseen syyttää Mounieria ja Esprit’tä juutalaisvastaisuudesta ja fasismista à la française. Tämän syytöksen esitti stalinisti Roger Garaudy jo 1950-luvulla ja nykyään sitä ovat toistaneet Bernard-Henri Lévy ja Zeev Sternhell. Syytösten vaimentamiseksi lehti päätti julkaista uusintapainoksena sodanaikaiset numeronsa. Ainakin osittain fasismiväitteet tuntuvat perättömiltä. Vaikka lehdessä 30-luvulla usein kritisoitiinkin liberaalia demokratiaa, lopulta Esprit  lakkautettiin nimenomaan natsien ja heidän ranskalaisten kollaboraattoriensa toimesta. Useat Esprit’n toimittajat toimivat myös vastarintaliikkeessä, kuten myöhempi päätoimittaja Jean-Marie Domenach. Vastarintaliikkeen ideologia vaikuttikin sodan jälkeen lehden toimituspolitiikkaan voimakkaasti.

1950-luvulla Esprit vastusti ponnekkaasti Algerian sotaa ja Ranskan harjoittamaa kolonialismia, mutta ei lähtenyt äärivasemmiston linjalle, joka leimasi De Gaullen ja kumppanit ’fasisteiksi’. Samoin lehti otti etäisyyttä Pariisin intelligentsijan kaikkein radikaaleimpaan siipeen eli Temps modernes -lehteen ja sen ympärillä vaikuttaneisiin ajattelijoihin (esim. Sartre, Duras ja Blanchot).

Kun toimituskunnassa on runsaasti teoreetikkoja, konkreettiset yhteiskunnalliset ilmiöt helposti ylitulkitaan. Sekä 30-luvun talouslama että Ranskan romahdus toisen maailmansodan alussa käsitettiin Esprit’ssä abstraktisti yleisemmän ’sivilisaation  kriisin’ ilmentymiksi. Myös vuoden 1968 tapahtumat Ranskassa saivat saman, jo Mournierilta periytyneen määritelmän vaikka lehden toimituskunta olikin jo uudistunut.

Esprit’ssä vuoden 1968 murros johti siihen, että totalitarismin vastustaminen nousi pääteemaksi, konsumeristisen liberaalin yhteiskunnan kritiikin rinnalle. Vaikka sodanjälkeisessä ilmapiirissä toimituksen jäsenet olivat vähintäänkin flirttailleet Ranskan vaikutusvaltaisen kommunistisen puolueen kanssa, suunta kääntyi nyt tyystin toisaalle. 70- ja 80-luvuilla lehti hyökkäsi toistuvasti Neuvostoliittoa vastaan nostamalla esiin Vankileirien saariston  ja Itä-Euroopassa tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset.

Kuten politiikassa, myös filosofiassa Esprit on usein edustanut ’keskitietä’. Yhdysvaltojen kautta maailmanmaineeseen nousseet (ja sitä myötä Suomeenkin rantautuneet) julkkisintellektuellit eivät olleet lehden huomion polttopisteessä 50-, 60- ja 70-luvuilla. Tai jos olivat, heidät pistettiin lujille, kuten Michel Foucault, jonka kanssa lehdellä on omien sanojensa mukaan ollut un certain compagnonnage critique. Myöhemmin omat erikoisnumeronsa ovat saaneet mm. Hannah Arendt (1980), Maurice Merleau-Ponty (1982) ja Paul Ricoeur (1988). Viimeisimpään valintaan lienee vaikuttanut se, että nykyinen päätoimittaja Olivier Mongin on Ricoeurin entinen oppilas. Ja kun kyseessä on 200-300 -sivuinen ’lehti’, ruodinta on kunkin ajattelijan kohdalla ollut mitä perusteellisinta. Kaukana on siis suomalaistyylinen kritiikitön ylistys ja eksegeettiset palvontamenot valitun mestarin jalkojen juurella.

Nykyään Esprit ilmestyy  peräti 10 kertaa vuodessa. Jokainen numero on reilusti yli 200-sivuinen kokonaisuus, jossa on yhden tai useamman ison teeman lisäksi irrallisia artikkeleita, lyhyitä kommenttikirjoituksia ajankohtaisista aiheista sekä runsas kirja-arvosteluosasto, jonka pääpaino on yhteiskunnallisessa ajankohtaiskirjallisuudessa täydennettynä mm. filosofialla ja historiantutkimuksella. Tietyssä maltillisessa konservatiivisuudessaan Esprit muistuttaa etäisesti suomalaista Kanavaa. Kuluneen vuoden aikana Esprit’ssä on käsitelty laajemmin mm. avioeroa, elokuvaa ja kuvallisuutta, Maghreb-maiden pysähtyneisyyttä, Kiinaa, siirtolaisuutta, kaupunkien muutosta ja tietysti globalisaatiota, Euroopan unionia ja Irakin sotaa. Lisäksi lehdessä on ollut perusteellisia ja pitkiä artikkeleita eri aiheista kirjallisuudesta filosofiaan, kirjoittajina mm. filosofit Jürgen Habermas ja Paul Ricoeur.

Lisää tietoa Esprit’stä löytyy osoitteesta täältä.

Jarkko Tontti