Kommentti
Vihreän liiton puoluekokous linjasi Hämeenlinnassa selkein numeroin, että ”valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava”. Jotkut kiljahtelivat ilosta, jotkut kimpaantuivat isosti.
Ei olisi kannattanut. Sama perusperiaate oli oikeastaan sisäänrakennettuna jo entisiinkin linjapapereihin, joissa vaaditaan, että eri uskontoja on kohdeltava tasavertaisesti. Mitään isoa linjanmuutosta ei ole tapahtunut.
Valtajulkisuus uutisoi asian päin prinkkalaa, kuten odottaa saattoi. Tämä on osaltaan synnyttänyt kuohuntaa ja levottomuutta niissä, joiden viiteryhmä on evankelis-luterilainen tai ortodoksinen kirkkokunta.
Yleisin otsikko lehdistössä oli, että ”vihreät vaativat kirkon ja valtion eroa”, vaikka näin ei periaateohjelmassa lue.
Tämä kliseemäinen ilmaisu on suomalaisessa poliittisessa perinteessä liittynyt jo kauan vasemmistolaiseen ideologiaan, jonka osa on ollut uskonnonvastaisuus tai ateistinen maailmankatsomus.
Vihreä liitto kuitenkaan ei ole uskonnonvastainen puolue. Se ei myöskään ole uskonnollinen puolue, joka olisi sitoutunut johonkin tai joihinkin uskonnollisiin yhteisöihin. Kuten tunnettua, vihreät eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla vaan edellä.
Vihreät kannattavat monikulttuurista ja suvaitsevaista yhteiskuntaa, jonka johtotähti on yhdenvertaisuus. Uskontojen ja uskonnottomien maailmankatsomusten suhteen tämä tarkoittaa sitä, että julkisen vallan on kohdeltava kaikkia tasavertaisesti.
Nyt näin ei ole, vaan on kaksi uskonnollista yhdyskuntaa, joilla on erityisasema, ne ovat niin sanottuja valtionkirkkoja.
Yhdenvertaisuus tai tasa-arvo kuuluvat niin kristillisten kuin muidenkin uskontojen oppien nykytulkintoihin, joten ongelma tuskin on ylitsekäymätön uskonnollisillekaan ihmisille.
Osa epäkohdista on symbolisia. Eduskunta aloittaa istuntokautensa yhden uskonnollisen yhdyskunnan rituaaliin osallistumalla, mikä on vanha perinnäistapa. Perustuslaissa mainitaan evankelis-luterilainen kirkkokunta, ja on myös olemassa erikseen lait sille sekä ortodoksiselle kirkkokunnalle. Miksi?
Meillä on yhdistyslaki, joka koskee kaikkia yhdistyksiä, ei omaa lakia Suomen luonnonsuojeluliitolle ja Pornaisten kilpikonniensuojeluyhdistykselle. Meillä on puoluelaki, joka koskee kaikkia puolueita, ei omaa lakia Suomen Keskustalle ja Köyhien asialla rp:lle. Meillä voisi ja pitäisi olla yhteinen laki uskonnollisista yhdyskunnista, ei omaa lakia ja erityisasemaa joillekin uskonnoille.
Ylivoimainen valtaosa suomalaista on valkoihoisia heteroseksuaaleja. Tästä huolimatta vihreät eivät hyväksy etnistä tai seksuaalista syrjintää, sitä, että enemmistöllä pitäisi olla etuoikeuksia vain siksi että he ovat enemmistö. Ylivoimainen valtaosa suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen uskonnolliseen yhteisöön. Myöskään heillä ei pidä olla erioikeuksia vain siksi, että he ovat ylivoimainen enemmistö.
Monisyisempiä ongelmia ovat koulujen ja päiväkotien uskonnonopetus ja yhteisövero-osuus, jonka vuoksi yritykset tukevat edellä mainitussa erityisasemassa olevia uskonnollisia yhteisöjä omistajiensa ja työntekijöidensä maailmankatsomuksesta riippumatta. Verotusoikeuden turvin tehdään paljon ansiokasta sosiaalista työtä ja muun muassa järjestetään hautaustoimi.
Ei kuitenkaan ole mahdotonta löytää ratkaisua näihinkään ongelmiin. Tärkeintä on saada keskustelu käyntiin. Nyt sitä ei ole käyty, vaikka jo joulukuussa 2005 Irina Krohn ja Rosa Meriläinen esittivät lakialoitteessa ratkaisumalleja. Kissa nostettiin pöydälle, mutta se tuupattiin tylysti takaisin lattialle.
Monet kansanedustajat ja muut vihreät aktiivit eivät silloin reagoineet mitenkään tai vain torjuivat aloitteen, perusteita ei esitetty eikä aitoa keskustelua käyty. Puoluekokouksessa jotkut yllättänyt linjapäätös oli reaktio tähän vaikenemiseen.
Jarkko Tontti
Kirjoittaja on Vihreän eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri.