- Haloo. Lauri Ihalainen puhelimessa.
- Terve! Leif Fagernäs tässä. Juuri tulin lomilta tänne Etelärantaan.
- No mitäs, hyvinkö nykii?
- Sain kuule tolkuttoman hyvän idean. Te SAK:ssa kun aina puhutte, että työmiestä ei arvosteta tarpeeksi.
- Näin!
- No miten se arvostus nousee, sanopa se Late.
- Lisää liksaa tietty.
- Eipäs! Ketä arvostetaan? Suuria taiteilijoita, Sibeliusta ja Aleksis Kiveä.
- Niin.
- Ja suuria tiedemiehiä, tutkijoita, nobelisti A.I. Virtanen ja mitä onkaan.
- Niin.
- No kuule. Mitä jos sovittaisiin kolmikannassa, että veivataan työehtoja samaan suuntaan kuin on taiteilijoilla ja tutkijoilla.
- En ole ehtinyt tähän puoleen tutustumaan. Muut asiat ovat olleet tärkeämpiä. Miten ne menee?
- Pidä tuolistas kiinni Late.
- Juu.
- Verot pois! Taitelija- ja tutkija-apurahat ovat verottomia. Mieti sitä. Miltä kuulostaisi paperimiesapuraha näennäisen bruttopalkan sijaan. Kaikki puhtaana käteen.
- Jaa, ihan hyvältähän tuo, semminkin kun meidän ukot jo kärsii veroprogressiosta. Paljonko se olisi ja mites muut ehdot.
- 1.200 euroa. Eläkettä ei enää kertyisi, mutta eläke ei ole niin tärkeätä arvostetuissa ammateissa. Nehän johtavat kuolemattomuuteen.
- Viikkopalkaksi toi tonni kaksisataa on ihan jeppis. Entäs työkkärirahat, vanhempainvapaat ja sellaiset?
- No, se on kyllä kuukaudessa ja, tuota, sosiaaliturva poistuisi. Arvostus ei tule ilmaiseksi. Ja eihän tosimies millekään isyyslomalle jää.
- Hmm.
- Älä hermostu hyvä veli, paras on vielä tuossa. Joka vuosi arvottaisiin kymmenen äijää, jotka saavat kuvansa Hesariin ja heistä tehtäisiin juttuja. Mainetta, kuuluisuutta! Sen varassa kyllä kestää pienet aineelliset huononnukset.
Jarkko Tontti
Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja kirjailija