Aamulehti - Mielipide - 29.5.2001.
Viimeaikainen Ranskan vastainen, vihamielinen uutisointi suomalaisissa tiedotusvälineissä ilmentää varsin paljastavalla tavalla suomalaisten lähes täydellistä tietämättömyyttä Ranskasta ja siitä sikiävää epäluuloisuutta kaikkea ranskalaista kohtaan.
On syytä kysyä mikä muu, yleisen tietämättömyyden ohella, tässä äkillisessä ranskalaisvihamielisyyden aallossa on taustalla?
Miksi esimerkiksi taannoisen EU:n Nizzan huippukokouksen ongelmat Suomessa (ja vain Suomessa) oudosti sälytetään vain ranskalaisten syyksi? Ne monet ongelmat, jotka johtuivat siitä, että Nizzassa melkeinpä jokainen maa unohti yhteisen eurooppalaisen edun ja veti härskisti kotiinpäin, ovat kääntyneet helppoja yksinkertaistuksia kaipaavien suomalaisten mielissä pelkästään ranskalaisten syyksi.
EU:n hallinnossa varmasti on paljonkin korjattavaa, mutta ongelmat tuskin johtuvat pelkästään ranskalaisista. Asia on milteipä päinvastoin.
Äskettäin tehdyssä laajassa kansainvälisessä vertailussa Ranskan terveydenhuollon hallinto todettiin maailman tehokkaimmaksi. Suomalaiset eivät erityisemmin tässä vertailussa menestyneet. Mutta kun nämä tutkimustulokset olivat ilmeisessä ristiriidassa suomalaisten syvään juurtuneiden kulttuuristen ennakkoluulojen kanssa, niin niitä yritettiin Suomessa milteipä epätoivoisella vimmalla selitellä virheellisiksi.
Eli kun mielipiteet ja tosiasiat ovat ristiriidassa, niin sen pahempi tosiasioille. Ranska-vihamielisyys ei Suomessa rajoitu pelkästään päivänpoliittisiin tapahtumiin, vaan se tuntuu olevan yleinen suuntaus milteipä jokaisella yhteiskunnan sektorilla.
On syytä kysyä, kuka hyötyy esimerkiksi siitä, että suomalaisella liike-elämällä tuntuu olevan varaa laiminlyödä suhteita maailman neljänneksi suurimman kansantalouden kanssa? Varsinkin kun Ranskan taloudellinen ja yleinen kulttuurinen vaikutusvalta ei rajoitu vain Eurooppaan vaan ranskaa puhuu äidinkielenään useampi sata miljoona ihmistä maapallon viidellä eri mantereella, myös Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.
Kuka hyötyy siitä, että suomalaiset tutkijat, taiteilijat ja milteipä koko koulutettu kansanosa kokonaisuudessaan suuntautuvat nykyään yksipuolisesti englanninkieliseen maailmaan eivätkä tiedä enää juuri mitään niin Ranskan kuin muidenkaan Manner-Euroopan maiden tieteestä, kielistä ja kulttuureista? Juuri tästä viimeksi mainitusta seikasta, englanninkielisen maailman ylivallasta Suomessa, ranskalaisvihamielisyydessä tuntuu lopultakin olevan kysymys.
Sille ylivoimaisen suurella osalle suomalaisista, joiden maailmankuva ja ”omat” mielipiteet muotoutuvat vain ja ainoastaan englanninkielisen maailman tiedotusvälineiden - ja kulttuurin yleensäkin - puristuksessa, Ranska varmastikin näyttäytyy perin omituisena maana.
Kehtaavatkin puolustaa oman kielensä ja kulttuurinsa asemaa! Alistuisivat vain niin kuin me suomalaiset siihen, että kaikkien on puhuttavat englantia ja muut kielet kelpaavat sitten lähinnä vain kotikäyttöön.
Mikseivät ne ranskalaiset lopultakin tajua, että kaikkien eurooppalaisten pitää kulkea ”Englannin ja Irlannin tietä”, eli alistua Yhdysvaltojen taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti kolonisoimiksi nöyriksi vasallivaltioksi, jotka kuuliaisesti myötäilevät isäntämaataan milteipä jokaisessa mahdollisessa asiassa?
Jotkut puhuvat vieläkin Suomessa ”pakkoruotsista” kun todellinen uhka suomen kielelle ja kulttuurille on pakkoenglanti.
Kansainvälinen vuorovaikutus on jokaisen kulttuurin elinehto, mutta Suomessa tämä ”vuorovaikutus” on tarkoittanut yksipuolista angloamerikkalaisuuden omaksumista milteipä jokaisella elämänalalla ja samalla suhteiden, todellisen vuorovaikutuksen, laiminlyöntiä, kaikkien muiden maiden kanssa.
Ei voi kuin ihmetellä niiden vanhempien järjenjuoksua, jotka pistävät lapsensa englanninkieliseen päiväkotiin ja kouluun tai lähettävät jälkikasvunsa vaihto-oppilaiksi tai opiskelijoiksi Yhdysvaltoihin tai Englantiin.
Se on kuolemansuudelma suomen kielelle ja kulttuurille. Se on yksi pieni puro lisää siinä moninaisessa kehityksessä, joka uhkaa vakavasti sitä ainoaa mahdollisuutta mikä enää on jäljellä Euroopan kansoilla, jos he eivät halua tyytyä Yhdysvaltojen sylikoiriksi: vahvan Euroopan Unionin rakentamista Yhdysvaltojen vastapainoksi.
Laajalle levinnyt Ranska-vihamielisyys ja sitä ilmentävä vääristelevä uutisointi on selvä osoitus siitä, että Suomessa tarvitaan Amerikan ihailijoiden ja anglofiilien sijaan kipeästi toimittajia, jotka osaavat muitakin kieliä kuin englantia ja jotka pystyvät tarkastelemaan maailmaa kriittisen silmin.
Jarkko Tontti
Varatuomari, Berliini