Ti 2 Maa 2010
Kirjaamo täyttää tässä kuussa neljä vuotta, joka voidaan Blogistanissa pitää jo kelpo ikänä. Sallittakoon muutama muistelo, vaikka vähän keulinkin. Ensimmäisen blogauksen päivämäärä näyttää olleen 20.3.2006. Varhaiset arahkot sutaisut tuntuvat nyt jo vähän oudoilta. Aika oli toinen, ja minä. Olin juuri julkaissut ensimmäisen kaunokirjallisen teokseni, mutta sinnittelin vielä niin sanotuissa oikeissa töissä eduskunnassa.
Hauska yksityiskohta on, että myös maaliskuussa 2006 kohistiin Mannerheim-elokuvasta ja Kirjaamo otti kantaa. Sittemminhän Kirjaamon kolumnistiosasto on toisaalla palannut asiaan.
2. maaliskuuta 2010 kello 16.33
Onneksi olkoon sitkeydestä. Monta blogia on neljässä vuodessa syntynyt ja kuollut. Mannerheim on aina Suomessa ajankohtainen.