
Tämä on ensimmäinen huvilablogaukseni kautta aikain. Täältä hyvinkin, luonnosta, kaukana spåran kolkkeesta. Aikaisempina kesinä olen myös blogannut, mutta silloin tein sen esimerkiksi paikallisesta kirjastosta. Halusin suojata olemistani internetiltä, edes muutamaksi viikoksi vuodessa. Maailmanverkosta irtautuminen ei tosiaankaan haittaa esimerkiksi kirjoittamiseen keskittymistä.
Jokin aika sitten luovutin ja hankin koneen kylkeen tökättävän nettitikun. Ratkaisu tuntuu kohtuu kompromissilta. Sähköpostin ja sellaiset saa hoidettua, mutta yhteys on senninverran hidas, että netissä pitempään lojumisesta ei tule mitään.
Ai niin, myöhäinen lisäys illansuussa. Kirjaamon arkisto-osasto tiedottaa, että kaksi tuoretta esseetä on nyt luettavissa myös verkossa: Parnasson kirjoitus kirjailijan välineistä ja niin & näin -lehden teksti sananvapaudesta. Lisäksi tuore Ekonomi-lehden kolumni, täällä.
0 Responses to “Tikusta asiaa”