Vaakuna.png

Kesken Nuoren Voiman Liiton Kytkin-kiertuetta pistäydyin juurilla. Nimittäin Tonttien sukutapaamisessa Lahden kansanopistolla. Monenlaista selvisi, kiitos Kari Tontin sukututkimusten. Kaikki Tontit periytyvät muutamasta veljeksestä jotka elivät Laatokan rannalla 1600-luvulla. Niillä tantereilla Tontit asuivat vuoteen 1944 saakka, jolloin ilmaantui painavia syitä muuttaa länteen.

Vanhempiakin merkintöjä Tontti-nimisistä on olemassa, mutta niiden yhteydestä Karjalassa asuneisiin ei ole varmuutta. Hassumpi yhteensattuma on, että vanhin Tontti-merkintä löytyy Kangasalta, missä Kirjaamon väki nykyään pitää huvilaa. Vuonna 1554 muuan Maarit Olavintytär Rockola sai siellä 3 markan sakon herjattuaan Heikki Mikonpoika Tontin puolisoa Birittaa, kertovat arkistot. Kuvitelmat laukkaavat siihen suuntaan, että ehkäpä Kangasalan Tontit joskus 1600-luvulla komennettiin muuttamaan vallatuille alueille Karjalan kannakselle kuten tuohon aikaan usein kävi. Tai sitten ei.

Ennen kuin Kirjaamo palaa Kangasalle huviloimaan (ja kirjoittamaan), on syytä osoittaa mieltä.  Keskiviikkona 15.07.2009 ihmisoikeusjärjestö Memorialin työntekijä Natalia Estemirova siepattiin kotinsa edustalta Groznyssa ja murhattiin. Suomen Penin ja muiden kansalaisjärjestöjen mielenosoitus Venäjän suurlähetystön edessä tänään klo 16.00.