Tuomiolla

Loputtomiin tätä ei voi lykätä. Noin vuosi sitten alkaneesta hajanaisehkosta blogaussarjasta Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut on uupunut se tärkein, Dr. iur Franz Kafka. Paitsi ettei Prahan velho ole unhoitettu, vaan päättymättömän eksegeesin kohde. Juristinen puoli meni niin, että Franz-poika valmistui oikeustieteen tohtoriksi Prahan yliopistosta vuonna 1906, auskultoi tuomioistuimessa ja työskenteli muun muassa vakuutusvirkailijana. Opinnoissa riitti aikaa myös kirjallisuudelle ja toveeraamiseen Max Brodin kanssa.

Kirjaamossa aihe ajankohtaistui viime viikolla kun antikvariaatista tarttui mukaan Mirjam Polkusen ja Pekka Tarkan toimittama Novelli ja sen tulkinta. Kafka-muistoja lämmitellen luin siitä uudelleen novellin Tuomio ja Jouko Tyyrin freudilaisvaikutteisen esseen aiheesta. Kafkan pääteokset luin ensimmäisen kerran lukiolaisena; Oikeusjuttu, Linna ja Amerikka. Vähän myöhemmin kahlasin läpi novellit, muistaakseni. Sivumennen sanoen Kafkan teosten ahdistunut yleistunnelma on osittain hämäävää, niissä on myös ja nimenomaan absurdistanilaista huumoria.

Tuomio-novellin kuuluisa loppu menee suomeksi näin: “Tällä hetkellä sillan ylitse kulki suorastaan loppumaton liikenne.” Päähenkilö tekee samalla suikkarin hyppäämällä veteen. Saksan sana Verkehr tarkoittaa toki liikennettäkin. Mutta lisäksi se tarkoittaa kanssakäymistä ja yhdyntää. Kafka itse vihjaili kaverilleen Brodille juuri tämän jälkimmäisen olleen hänen mielessään novellin lopun suhteen. Kääntäjille haastetta, tosiaan.

Kun kanonisoidusta klassikosta on kyse, tarina ei koskaan lopu. Parhaillaan tutkijajoukko jäljittää Gestapon 30-luvulla takavarikoimia Kafkan muistikirjoja ja kirjeitä. Ja muutakin kafkamaista jäämistön suhteen on meneillään.