Viimeinen jedi

En lähde yksityiskohtaisesti ruotimaan Tähtien sota -saagan viimeisintä osaa The Last Jedi, jonka äsken kävin katsomassa. Internet on pullollaan analyyseja elokuvasta. Täällä esimerkiksi kiinnostava feministinen pohdinta.

Eittämätön tosiasia on, että aikuisena en pysty innostumaan ja haltioitumaan samalla tavalla kuin lapsena. Eniten kaipaan lapsuudesta ja vielä nuoruudestakin täydellisen ja ehdottoman innostumisen kokemusta. Sitä huumaa, jonka minä ja miljoonat muut pikkupojat esimerkiksi kokivat alkuperäisen Tähtien sota -trilogian ilmestyessä.

Kun on lukenut tuhansia kirjoja ja nähnyt tuhansia elokuvia, vimmainen fanittaminen on melkeinpä mahdotonta. Rima nousee koko ajan, vain parhaat suoritukset pystyvät enää liikuttamaan millään tavalla.

Yleisellä tasolla Tähtien sota on neljässäkymmenessä vuodessa muuttunut avaruusseikkailusta yleiseksi kulttuuriseksi koodistoksi, jonka kaikki tuntevat. Nekin, jotka eivät ole elokuvia nähneet. Tähtien sota -mytologiaa ei voi välttää, vaikka yrittäisi, vaikka kuinka inhoaisi koko ilmiötä. Sen koko kulttuurin läpäisevä vaikutushistoria lähenee jo melkein Raamatun asemaa niin sanotuissa länsimaissa. Tai antiikin maailman myyttejä omana aikanaan, silloin kun jokainen lukutaitoinen ihminen oli lukenut Homeroksen teokset ja lukutaidottomistakin suuri osa tiesi niiden sisällön.

0 Responses to “Viimeinen jedi”


  • No Comments

Leave a Reply