Huh! Siinä se nyt on. Esikoisrunokokoelmani Vuosikirja ilmestyi. En vielä uskalla lukea sitä, panovihreitä on ties kuinka paljon. Tai ei ehkä sittenkään, kustannustoimittajani on (tai oikeastaan ovat, kerron joskus) mitä ammattitaitoisimpia ja poistivat paitsi kehnoimmat runot myös virheet ja muut sekoilut.
Hei hei Vuosikirja. Et ole enää minun vaan lukijoiden omistuksessa, heidän (teidän?) luettavana, tulkittavana, inhottavana, rakastamana, kyllästyttävänä, hyllytettävänä.
Onnittelut kirjasta. En päässyt julkkareihin kun työt on vieneet terveyden taas.
Onneksi olkoon! En päässyt ikävä kyllä minäkään paikalle. Kunnioitan tapausta omalla vaatimattomalla tavallani:
http://karrikokko.blogspot.com/2006/03/kaksi-uutuutta.html